|
Kennel Kranichzug - esittely
Olemme Anne ja Jari Kurki Paimion Preitilästä (Turkuun ja Saloon noin 30 km). Harrastamme koiriemme kanssa monipuolisesti. Tutuiksi ovat käyneet niin pellot, metsät, koulutuskentät kuin näyttelykehätkin.Koemme, että saksanpaimenkoira sopii niin näyttöön kuin käyttöönkin!

Jarin elämässä koirat ovat näytelleet merkittävää osaa jo lapsesta asti. Naapurin innokas metsämies tutustutti ajokoiriin ja perheellä oli niin mäyräkoira Pepi kuin ehkä nykyiseen rotuvalintaan eniten vaikuttanut spu Nico. Minulla ei tavatessamme ollut koirakokemusta lainkaan.

Tutustuminen harrastuskenttään alkoi 1997, kun bmu Jerex Ara muutti taloon. Usein kun nuoripari haaveilee lapsista, hankitaan koira. Ara oli kyllä vikatikki, siitä kun ei ollut koiraksi eikä lapseksi. Aran sairastuttua vakavasti olimme koiratta pari vuotta. Sitten kotiimme muutti kuin vahingossa se OIKEA KOIRA, Dauser’s Game Boy ”Ponde” ja mopo karkasi käsistä...
Ponden kanssa työskentely on ollut haastavaa ja antoisaa. Vuonna 2002 se oli SPL-Turku ry:n paras jälkikoira, paras uros ja paras tulokas. Parhaan tulokkaan pytty lankesi myös SSPH:lta samana vuonna. Nyt Ponde on suorittanut JK2, SchH3 ja on jalostustarkastettu luokkaan 1 eliniäksi. Ei huono saavutus Suomessa syntyneelle ja Suomessa koulutetulle koiralle.
Pondesta seuraava koira on Einser Caruso joka huonojen lonkkiensa vuoksi sai jäädä kotiin sohvanvaltaajaksi ja kissojen komentajaksi... Caruson jälkeen meille muutti Kreislauf Eros joka voitti Suomen päänäyttelyn 2003 luokassa urokset 12-18 kk ja koulutettiin AB1. Vähän Eroksen tulon jälkeen lauma kasvoi Kreislauf Hawannalla (RIP) joka voitti samaisessa päänäyttelyssä nartut 8-10 kk. Hienoja hetkiä ja koiria kumpainenkin. Kreislauf koiria siunaantui vielä ”sekalinjainen” Jaffa jota työstämme paraikaa kisakuntoon niin jäljen kuin suojelunkin puitteissa sekä FIN MVA Korsica joka on tuonut elämäämme ehdottomasti eniten menestystä ja iloa. Huippuhetkiä Korsican kanssa koimme mm. Saksan päänäyttelyssä Ulmissa 2005 kun sijoituksena oli SG51.

Näiden jälkeen taloon on muuttanut Heleros Orina (SchH2, Kkl1a 2009-20010), Saksasta Lucky vom Sandstein (SchH2, Kkl1a lbz), Gilla vom Thaipan (SchH2, Kk1a lpz, RIP) ja Pedro vom Haus Bruchersee. Serbian Belgradista mukaan tarttuivat loistavan taustan omaavat Kina, Zana ja Flip Feetback (IPO1). Onhan tässä näitä ja listasta uupuvat vielä sijoitus- tai osaomistuskoiramme, jotka eivät asu kotona Preitilän mutkassa.
Kennelnimi Kranichzug myönnettiin vuonna 2006 ja SPL-kasvattajia olemme olleet vuodesta 2007. Pronssiset ansiomerkit saimme 2003. SV:n jäsenenä Jari on ollut vuodesta 2004 ja SuKoKan jäsenenä nyt vuodesta 2008.
Mitä sitten pyrimme antamaan koiranjalostukselle? Terveitä ja monipuolisesti toimivia saksanpaimenkoiria jotka myös näyttävät rotumääritelmän mukaisilta. Tärkeintä kasvattajalle on valita pennun ostajalle juuri hänelle sopiva pentu, auttaa alkuun, ohjata harrastamaan (kaikki tekeminen on tärkeää) ja tehdä sitten itsensä tarpeettomaksi...
Toivon mukaan viihdyt sivuillamme.
|